tiistai 24. helmikuuta 2015

Sisustussuunnitteliana Martelassa

Aika moni varmasti tietätävät Martelan. Se on liike, joka tarjoaa sisustuksia eri yrityksille. En kyllä
ollut aivan oikeassa Martelassa tänään vaan yrityskylän Martelassa:D Menimme siis koulun kanssa
yrityskylään, jossa työskenneltiin koko päivä omassa ammatissa. Päivä oli kerrassaan mahtava! Sain oppia paljon sisustussuunnitelian työstä. Sisustin esim. opettajien nurkkauksen, kiertelin katsomassa eri yritysten sisustuksia ja valitsin niistä parhaiten ja huonoiten mielestäni sisustetut yritykset. Huonoimmalle tein piirroksen, jossa muuttelin vähän järjestystä ym. Yksi lempi jutuista oli suunnitella terveystalolle odotushuone. Yhteensä suunnittelin tai sisustin neljä tilaa. "Yritykset" olivat pieniä huoneita, joissa oli tietokone ja jotain muita ammattiin kuuluvia rekvisiittoja. Oli mielenkiintoista olla siellä.

Vaikka olen vasta kaksitoista, tiedän jo ammatin joka minusta tulee: sisustussuunnitelia. Kotona kun on remontti, voin sisustella huoneita. Lisäksi pääsen sisustamaan papan kotia, kun hän myy pois vanhoja kalusteita, muuttaa järjestystä ja ostaa uusia. Olen tosi innoissani tulevista projekteista. Mä olen jo ihan hulluna kahminut sisustuskirjoja ja lehtiä. Onko joku TEISTÄ päättänyt opiskella sisustussuunniteliaksi? Kommentoikaa alas. Värien vertailu, kalusteiden siirtely, tilaratkaisujen pohtiminen ja lehtien, kirjojen ja blogien lukeminen on parasta mitä tiedän! :)) Jossain vaiheessa tulossa mm.toivepostaus sekä pikkusiskon pinkki unelma postaus.


4 kommenttia:

  1. Voi vitsit sul oli varmaan kivaa! Mustakin tulee sisustussuunnittelija.

    VastaaPoista
  2. Nii oli :) Hyvä kun on muitakin tulevia sisustussuunnittelijoita:D Vaikka mä oikeestaan tiesinkin jo et sä haluut :);))

    VastaaPoista